Itä-Ikaalisten VPK on perustettu vuonna 1948
Siitä lähtien VPK on ollut Kyrösjärven itäpuolen asukkaiden turvana palo- ja pelastustehtävissä. Hoidamme asianmukaisella kalustolla tehtäviä niin maalla kuin vesillä. Ensivasteosastomme on osoittautunut elintärkeäksi kiireellisissä hengenpelastustehtävissä, pitkien välimatkojen vuoksi saattaa ambulanssin tulo kestää joskus odotettua kauemmin.
Miehistö on vaatimusten mukaan koulutettua ja perinteisesti nuoriso-osastosta kasvaa koko ajan uusia palokuntalaisia, niin hälytysosastoon kuin myös naisosastoon.
VPK-n periaatteiden mukaisesti toiminta on hyvin pitkälle talkoopohjaista.
Uusi toimintamuoto on Arasalossa olevan Elämyskodan vuokraus isommille ja pienemmille ryhmille. Vuoden 2015 kesällä kodan yhteyteen rakennetiin uusi sauna, myös pitkälti talkoovoimin.
Jos olet, iästä ja sukupuolesta riippumatta, kiinnostunut palo- ja pelastustoiminnasta, olet tervetullut VPK-hon!
Reippaita palomiehiä ja -naisia mahtuu aina joukkoon!